Suomen Lehtikuvaajat 60 Vuotta

Ajankohtaista

KURKISTUS – lapset valokuvaajina VB-valokuvakeskuksessa 11.12.2009–17.1.2010
08.12.2009 09:31

YK:n lapsen oikeuksien sopimus on täyttänyt 20 vuotta tänä vuonna. Juhlavuoden pääteemana on kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Sen kunniaksi VB-valokuvakeskus on järjestänyt yhteistyössä eri toimijoiden kanssa lasten valokuvatyöpajojen sarjan vuoden 2009 mittaan. Tuloksia esittelee KURKISTUS - lapset valokuvaajina -näyttely, joka on esillä VB-valokuvakeskuksessa 11.12.2009–17.1.2010 ja Suomen valokuvataiteen museossa keväällä 2010.

Näyttely esittelee lapsia kameran käyttäjinä, omanlaisiin ilmaisun ja kuvaamisen tapoihin oikeutettuina. Pajoissa lapset ovat kurkistelleet kameran etsimen läpi itseään, toisiaan ja ympäristöään ja tallentaneet tärkeimmiksi katsomansa asiat kuviinsa. He ovat rakentaneet mielikuvituksellisia tarinoita ja dokumentoineet arkeaan. Katsojille näyttely puolestaan tarjoaa kurkistuksen lasten maailmaan, siihen, miltä se näyttää lasten silmin. Näyttely tarjoaa myös vinkkejä lasten kanssa kuvaamiseen.

Kurkistuksen vaiheet ja yhteistyötahot

Kurkistus-projekti alkoi maaliskuussa seminaarilla, jossa johdateltiin lasten tapaan tuottaa ja kuluttaa kulttuuria ja taidetta. Puhujina olivat Päivi Setälä Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkostosta, taidekasvatuksen tutkija Tarja Pääjoki Jyväskylän yliopistosta sekä valokuvaaja Rune Snellman Jyväskylästä.

Kesän ja syksyn mittaan järjestettiin esi- ja alakouluikäisille työpajoja eri puolilla Pohjois-Savoa (mm. Kuopiossa, Suonenjoella, Lapinlahdella, Leppävirralla ja Riistavedellä). KURKISTUS-pajoissa lapset opettelivat kuvilla kertomisen tapaa. Lähtökohtana oli lasten omien ilmaisutapojen kunnioittaminen.

Ohjaajina työpajoissa olivat kuvataiteilija Ullamari Lindström, valokuvaaja Paula Pohjamo ja valokuvaaja Maria Kärkkäinen sekä koordinaattorina Riitta Repo. Mukana on ollut myös opettajia ja lukuisa joukko muita yhteistyökumppaneita, heille kaikille suuri kiitos!

Työpajat järjestettiin yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa. Tärkeimpiä ovat Lastenkulttuurikeskus Lastu, Pohjois-Savon taidetoimikunta, Elokuvakeskus ISAK ry ja Savon Sanomat. Projekti on saanut Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaoston ja Suomen kulttuurirahaston tukea. Yhteistyössä mukana ovat myös Olympus ja Tunnin kuva.

Lisätietoja Johanna Frigård 017 - 261 5696 Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

VB-valokuvakeskus on avoinna ti, to, pe 11–17, ke 11–19, la-su 11–15.

Pääsymaksut 3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.