|
16.02.2010 11:24 |
Harri Nurmisen valokuvanäyttely ”KAKSI KANSAA – KAKSI KIELTÄ” on esillä Lapin Maakuntamuseossa Arktikumissa Rovaniemellä 23.5.2010 asti. Näyttelyn saamenkielinen nimi, Kueh’tt narood – Kyehti kielâ, on puoliksi koltansaamea ja puoliksi inarinsaamea yhdistäen näin symbolisesti kaksi sukulaiskansaa yhden näyttelyotsikon alle. Molemmat kielet on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi kieliksi. Harri Nurminen on kuvannut kahden Inarissa asuvan saamelaisen kielivähemmistön ihmisiä jo uransa alkuvaiheista 1980-luvulta lähtien. Näyttelyn uusimmat värivedokset ovat kuluvalta vuodelta. Koltta- ja inarinsaamelaisten ja myös näiden kulttuurien ulkopuolisten suhtautuminen saamelaisuuteen ja käsitys siitä ovat muuttuneet melkoisesti tällä aikavälillä. Väistyvänä nähdystä maailmasta on noussut uusia kansainvälisestikin kiinnostavia ilmiöitä. Suurin muutos on sisäinen: oman kulttuurin merkitys on noussut uuteen arvoon. Nurmisen muistot ensimmäiseltä Inarin kuvausmatkalta ovat lähtemättömät. Kiinnostus kuvauksen kohteisiin syttyi välittömästi. Kuvaajan vilpittömän ja spontaanin kiinnostuksen myötä monista kuvattavista tuli monivuotisia yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Intohimoinen valon, varjon ja muotojen etsijä löysi kohtaamistaan kasvoista ja katseista syvyyden, jollaista ei ollut muualla kohdannut. Vanhemman tuotannon mustavalkoinen kuvasarja on aseteltu salin keskelle tummiin kehyksiin ja jalustoihin. Kuvissa on ujoja ja herkkiä katseita ja elämän tunnekirjoa laidasta laitaan. Uuden tuotannon väreiltään loistavat vedokset ympäröivät näyttelysalin seiniä. Kuvien taiteilijat, kirjailijat, muusikot ja poromiehet nostavat leukansa pystyyn ja komeilevat sekä työasuissaan että juhlavissa saamenpuvuissaan. Ilmeet kertovat: me elämme ja uudistumme, luomme uusia käsityksiä siitä, mitä me olemme, keitä me olemme. Kerran jo ulkopuolisten silmissä kadonneiksi luullut kansat tekevät näyttävää esiinmarssia nykyaikaan. Harri Nurminen toimii freelance-lehtikuvaajana pääasiassa pohjoisen Fennoskandian alueella. Nurmisen liikkuvan työn tukikohtia ovat Haukiputaan Kiviniemi ja Hämeenlinnan Hauho. Lisätietoja: Valokuvaaja Harri Nurminen, valokuvaaja (at)harrinurminen.com, www.harrinurminen.com" www.harrinurminen.com, puh. +358 (0)400 584 657.
|