Lehdistö

Lehdistötiedote PDF

Lehdistökuvat (salasanalla)

Vuoden lehtikuvat 2009 –kilpailun tulokset on julkistettu 26.3.2010 klo 18:00 Taidehalli TR1:ssä Tampereella

Heidi Piiroinen voitti Vuoden lehtikuva 2009 -palkinnon. Indonesian metsätuhoista kertova kuva nousi heti Vuoden lehtikuvat 2009 -tuomariston suosikiksi.

Valokuvaaja Jan Grarupin, kuvapäällikkö Andrei Polikanovin, dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutarin sekä kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Merja Salon muodostama jury löysi yhteisen kuvakielen nopeasti. Juryn mukaan Vuoden lehtikuva 2009 liittyy olennaisesti maailmalla viime vuonna nousseeseen ilmastonmuutoskeskusteluun ja sen aiheuttamaan suureen kiinnostukseen ympäristömme tilasta. Vuoden lehtikuvan ohessa Heidi Piiroinen kuvasi myös Vuoden kotimaan reportaasin. Vuoden lehtikuvaajaksi valittiin, jo neljännen kerran, Hannes Heikura, joka kuvasi myös Vuoden kuvaesseen. Yli 3000:sta kilpailuun lähetetystä kuvasta tuomaristo valikoi voittajat yhdeksään eri kategoriaan. Lisäksi jury jakoi neljä kunniamainintaa.

Lehdistökuvat ovat ladattavissa 26.3.2010 klo 14 alkaen osoitteesta

http://www.suomenlehtikuvaajat.fi/index.php/lehdisto/kuvat.html

Salasanan saat Hanna-Kaisa Hämäläiseltä (puh. 045 139 8216) tai Raisa Kyllikki Karjalaiselta (puh. 050 3238397). Tarkemmat yhteystiedot tiedotteen lopussa.

Lehdistökuvat ovat saatavilla myös Lehtikuva Oy:n kautta klo 18 alkaen.

Lataa myös PDF-muotoinen lehdistötiedote, julkaisuvapaa 26.3.2010 klo 18:00.

Yleisöäänestys

Yleisöllä oli jo neljättä kertaa mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan Vuoden Lehtikuvaajaksi. Kilpailun tuomaristo valitsi yleisöäänestykseen viisi kuvaajaa:

Hannes Heikura (Helsingin Sanomat, Helsinki), Markus Jokela (Helsingin Sanomat, Helsinki), Juha Metso (freelancekuvaaja, Kotka), Heidi Piiroinen (Helsingin Sanomat, Helsinki) ja Maija Tammi (freelancekuvaaja, Tampere).

Yleisön suosikiksi äänestettiin Maija Tammi. Ääniä annettiin yhteensä 2072. Äänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin Canon IXUS 200 IS –kamera, jonka voitti Tuija Pyhäranta Helsingistä.

Fotofinlandia

Kilpailun tuomaristo valitsi Vuoden Lehtikuvat 2009 -kilpailun yhteydessä kolme kuvakokonaisuutta ehdolle Fotofinlandia 2011 -kilpailun finaaliin. Suomen Lehtikuvaajat ry:tä edustavat Hannes Heikura kuvaesseellään ”Lama”, Markus Henttonen kuvaesseellään ”Night Time Stories” sekä Heidi Piiroinen kotimaan reportaasillaan ”Dhuxulin perhe”. Finnfoto ry:n järjestämän Fotofinlandia-kilpailun tuomaristo valitsee lopulliset finalistit.

Vuoden lehtikuvat 2009 -näyttely

Vuoden lehtikuvat 2009 -näyttely avataan julkistamistilaisuuden yhteydessä 26.3.2010 klo 18:00. Näyttely on avoinna yleisölle 27.3.–2.5.2010 Tampereella Taidehalli TR1:ssä (Väinö Linnan aukio 13, Finlaysonin alue). Esillä on noin 120 kuvaa 41 kuvaajalta. Näyttelyn toteuttavat yhteistyössä Suomen Lehtikuvaajat ry, Valokuvakeskus Nykyaika ja Mediamuseo Rupriikki. Vuoden Lehtikuvat 2009 -kilpailun pääyhteistyökumppani on Canon.

Osa Vuoden Lehtikuvat 2009 –näyttelystä on esillä myös Aamulehden aulassa 27.3.-2.5.2010, Itäinenkatu 11, Tampere, sekä Kuopiossa Victor Barsokevitsch –valokuvakeskuksessa 4.9.-26.9.2010, Kuninkaankatu 14-16, 70100 Kuopio, p: 017-2615599.


Vuoden lehtikuvat 2009 -kirja

Vuoden Lehtikuvat 2009 -kilpailusta julkaistaan lisäksi kirja. Kirjaa voi ostaa TR1-galleriasta tai tilata Suomen Lehtikuvaajien verkkosivuilta hintaan 15e (sis. postikulut).

Tuomariston jäsenet

Jan Grarup, valokuvaaja, Kuvatoimisto Noorin perustajajäsen, Tanska
Andrei Polikanov
, kuvapäällikkö, Russian Reporter Magazine, Venäjä
Merja Salo
, viestinnän ja valokuvauksen professori, Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu, Helsinki
Virpi Suutari
, dokumenttielokuvaohjaaja, Helsinki

Tietoa kilpailusta

Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1962. Kilpailun tarkoituksena on koota yhteen vuoden uutistapahtumia ja ylläpitää lehtikuvauksen tunnettavuutta. Kisaa käydään parhaan lehtikuvaajan, lehtikuvan, uutiskuvan, henkilökuvan, urheilukuvan, oivalluksen, kuvaesseen, ulkomaisen reportaasin ja kotimaisen reportaasin sarjoissa. Lisäksi valitaan kolme ehdokasta Fotofinlandia-kilpailun finaaliin.

Tänä vuonna Vuoden lehtikuvat -kilpailuun osallistui 110 kuvaajaa. Kuvia oli jälleen enemmän kuin koskaan eli yli 3000. Vuosikilpailu ja voittajatöistä järjestettävä näyttely ovat yhdistyksen toiminnan vuosittainen päätapahtuma.

Uudet kategoriat

Vuoden Lehtikuvat 2009 -kilpailussa oli kaksi uutta kategoriaa:

Vuoden Oivallus
Tässä sarjassa palkitaan mieletön yksittäinen kuva tai kuvapari. Oivallus voi olla uutiskuvan, urheilukuvan, kuvituskuvan, henkilökuvan tai muotikuvan maailmas ta; mitä ja mistä tahansa. Tärkeintä on kuvaajan oma persoonallinen oivallus!

Vuoden Kuvaessee
Tässä sarjassa palkitaan vapaamuotoinen kuvaessee, joka välittää voimakkaan tunnelman tai tarinan. Kuvaesseeltä odotetaan kokeilevaa, eheää kokonaisuutta ja vahvaa omaa kädenjälkeä. Näkemyksellinen kuvaessee voi olla joko toimeksi anto tai oma projekti.

Tänä vuonna kilpailun osallistujat saivat myös ensimmäistä kertaa ehdottaa itse tiettyä kuvasarjaansa Fotofinlandia-kilpailuun ehdokkaaksi. Aiemmin kilpailun tuomaristo on valinnut ehdokkaat kaikkien kilpailuun lähetettyjen kuvasarjojen joukosta. Lisätietoja Fotofinlandia-kilpailusta: http://www.finnfoto.fi/fotofinlandia/

Lisätiedot

Hanna-Kaisa Hämäläinen
Suomen Lehtikuvaajat ry:n puheenjohtaja
puh. 045 139 8216
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Raisa Kyllikki Karjalainen
Vuoden lehtikuvat 2009 -kilpailun työryhmä
puh. 050 3238397
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
http://www.suomenlehtikuvaajat.fi