MAALISKUUN KUVAAJA:
OUTI MONTONEN

Outi Montonen on helsinkiläinen freelancer-valokuvaaja. Hän kuvaa pääosin sanoma- ja aikakauslehdille, mutta tekee myös mainoksia ja muotia. Vuodet 2004-2006 hän työskenteli Alma Media Lehdentekijöissä, asiakaslehtiä tekevässä Alman yksikössä. Montonen on opettanut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa ja Lahden Muotoiluinstituutissa.

Montonen valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopiston kuvajournalismin MA-ohjelmasta vuonna 2001. Hänen journalistinen lopputyönsä dokumentaarisen valokuvan nykyhetkestä valittiin tiedotusopin laitoksen vuoden graduksi. Valokuvausta hän on opiskellut myös Taideteollisessa korkeakoulussa.

Gallerian kuvat koostuvat Montosen henkilökuvista. Aihe on hänelle erityisen mieluisa. Tärkeää henkilökuvissa hänelle on ihmisten erilaisten mielialojen näyttäminen. Epävarmuus tai voitontunto kameran edessä, riehaantuminen, tylsistyminen, keskittyminen omaan tekemiseen. Jokainen tunne luo oman tarinansa.

outi.montonen@gmail.com