ELOKUUN KUVAAJA:
MIKKO LEHTIMÄKI

Olen 34-vuotias lehtikuvaaja. Kun aloitin alalla, olin 23-vuotias ja minusta piti tulla ratas valtionhallintoon. Parin vuoden opintojen jälkeen näin lehtikuvaajan liivin roikkumassa tulevan työnantajani naulakossa. Näky oli vahva ja sitä seurasin. Esa Siltaloppi opetti valokuvaamisen ja yritystoiminnan perusteet. Ei saa myöhästyä, ei saa lakata yrittämästä, liian isot laajakantit aloittelijalta pois. Niillä pääsi alkuun, mutta paljon on senkin jälkeen kantapäähän sattunut.

Kuvaan päivä-, aikakaus-, yritys- ja järjestölehtiä sekä tasaiseen tahtiin mainostöitä. Studioni on pääosin tämä läntinen Suomi. Asiakkaani tunnen suurimmalta osin äänestä, mutta niinkin voi oppia tuntemaan toisensa.

Olisi hienoa, jos osaisin sanoa jotain kaunista kuvasta, valosta tai tavastani hahmottaa ja nähdä. Mutta en osaa. En minä oikeasti edes haluaisikaan, sillä kuvaa katsotaan. Niin hahmotan instrumenttini. Otsikko kuvan vieressä riittää, tai hyvä kuvateksti.

Meillä päin ei voi ottaa niin usein siluettikuvia julkimoista kuin etelärannikolla. Täkäläisten nenänvartta, kun ei yhtä helposti tunneta. Mutta ihmiset ovat yhtä innostavia, ovat sitten minkä talon vesoja tahansa. Pohjanmaan lakeus ja meri ovat minun maailmani, avaria kummatkin. Lapin miehet ajavat autoa enemmän, mutta meillä on isommat tiet.

mikko.lehtimaki@netikka.fi
www.mikkolehtimaki.fi