SYYSKUUN KUVAAJA:
TOMMI ANTTONEN
Alkumeressä minusta piti tulla arkeologi, tosin se oli pikkukoijarin sekavan mielikuvituksen tuotetta. Kun on kumisaappaan keskittymiskyky ja hapero pää, olisivat esi-isien kyläpahaset jääneet löytämättä ja nuolenpäät museoimatta, joten päädyin sattumien kautta valokuvaajaksi.
Kuusamon kansanopistossa vietetyn vuoden 1996 jälkeen esittelin joitakin ottamiani kuvia Keskisuomalaisen silloiselle kuvapäällikölle Kari Rouhiaiselle. Eivät ne kuvat vaikutusta tehneet, mutta asenne oli kohdallaan eli halusin oppia ja pääsin töihin.
Kuvatoimituksen hektinen tahti miellytti ja olin vakuuttunut siitä, että olin löytänyt oman alani. Erityisesti Hopan (Ari Haapa-aho) kuvat tekivät maalaispoikaan suuren vaikutuksen. Miekkosen kuvittama Syke oli visuaalisesti aikaansa edellä – harmi, ettei sitä enää ole.
Tuosta kesästä saakka olen haistellut Lutakon ilmaa lyhyitä poissaoloja lukuunottamatta ensin toiminimellä ja nyt kolmen loistavan kirjoittajan kanssa yhteisen yrityksen puitteissa.
Maakunnassa toimimisen paras puoli on töiden vaihtelevuus. Samanlaista päivää ei ole, eikä tule. Sulkimen rääkkäämisen lisäksi suunnittelen joskus ulkoasuja ja taitan. Maailmallekin pääsee välillä.
Kiinnostava tilannekuva syntyy usein odottamatta, yllättävissä olosuhteissa. Henkilökuvien kanssa on erilaista: luottamuksen saavuttamiseen tarvitaan aikaa ja kourallinen sosiaalisia taitoja. Onnistuneesta henkilökuvasta näkee heti, kuinka lähelle kohdettaan kuvaaja on päässyt – vai onko lainkaan.
"If your photographs aren't good enough, you're not close enough.” Klišee ehkä, mutta ehkäpä Capa tiesi mistä puhui.
Olen onnekas. Kahdentoista vuoden aikana olen saanut työskennellä kerrassaan mainioiden ihmisten kanssa, oppinut paljon ja ajelehtinut tilanteisiin, joihin ei muussa ammatissa koskaan pääsisi. Kiitos siitä tasapuolisesti kaikille työtovereille, asiakkaille sekä niille, joita olen häirinnyt siltä toiselta puolelta.