MARRASKUUN KUVAAJA:
KIMMO KIRVES

Lehtikuvaaja harrastusten parissa

Keväällä 2003 USA,n hyökätessä Irakiin amerikkalaiset sotilaat kohtasivat tervetuliaisiksi hiekkamyrskyn. Samainen myrskyrintama jatkoi matkaansa itänaapuriin Iraniin, jo parhaan teränsä leikanneena mutta kuitenkin sakeana ja piikikkäänä. Työnsin tulloin polkupyörää Kermanin maakunnassa Bamin kaupunkia ympäröivän tasangon pohjoispuolella. Tuuli oli sivuvastainen ja hiekka hakkasi kankaalla suojattua naamaani ja pöly takertui kurkkuun. Kymmenkunta kilometria olisi matkaa läheisen vuoriston suojaan. Mietin hetken jäädäkö sopivaan tienalustunneliin vaiko puskea eteenpäin. Olin tuolloin toista kertaa Bamissa viettämässä Ashuraa, Imaami Hosseinin muisto-juhlaa. Koska sattui olemaan hyvä lataus päällä, jatkoin matkaa. Maantielle syntyi pieniä kinoksia, niinkuin meille lumimyräkän jälkeen. Sitten ohi ajava avolava pysähtyi.

Kuski viittoa lavan suuntaan ja apumies nousi avukseni nostamaan pyörää lavalle. Miehet keräsivät tien varrelta työläisiä kyytiin, mutta minulle annettiin turistin paikka auton hytissä. Lava tuli täyteen lapiomiehiä ja kuski kaivoi jalkotilasta eväspaketin ja tyrkkäsi sen syliini.

Huuhtelin suuni hiekasta puhtaaksi ja lapoin riisiä tilalle. Pääsimme lopulta huojuen vuoren suojaan, lähikylään ja lasti purettiin lavalta.

Selvitin kuskille jatkavani matkaa ylös vuoristoon, jolloin joku lavamiehistä veti kädellään kurkkuaan. Viesti herätti toisissa ansaittua hilpeyttä, ja minä vakuuttelin ettei mitään hätää ole kun on ruokaa masussa ja pyörä kunnossa.

Kun viime keväänä poljin samaisen kylän ohi, jarruttelin kaupan kohdalla. Jätin tuosta viiden vuoden takaisesta ukkoporukasta ottamani kuvan kaupan seinälle, ikäänkuin todisteeksi ettei tässä mitään hätää ollut ja pyöräkin kulkee vielä.

Olen työskennellyt lehtikuvaajana Sanomalehti Karjalaisessa kohta 23 vuotta. Mutta minulla on kulkumiehen verta suonissa, ja keski-ikäisenä ukonkäppänänä tuo kulkurin nuoruus tietenkin nostaa päätään. Siihen saattaa vaikuttaa maakuntalehtiä liippaava muodikas viihteellistyminenkin, jota kutsutaan myös hömppäjournalismiksi.

Siinäkin mielessä toivotan talouden laman tervetulleeksi, saapahan muodikas shoppailukulttuuri vähän jarruja niskaansa. 

kimmo.kirves@karjalainen.fi