JOULUKUUN KUVAAJA:
MARKO HAPPO
Olen 31-vuotias perheenisä Varkaudesta. Sekatyömiesvuodet metallialalla saivat jäädä taa ja vaimoni rohkaisemana hakeuduin opiskelemaan visuaalista ilmaisua. Silloin mielessäni oli työskentely graafisen ilmaisun parissa. Lukupäätä minulla ei ole koskaan ollut, joten opiskelin Ingmanin Käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa.
Koulussa tartuin ensimmäistä kertaa järjestelmäkameraan. Vaikka koulutukseeni kuului vain muutama kurssi valokuvausta pääsi kamerakärpänen puraisemaan. Opiskeluihin sisältyvät harjoittelut tein Mikko Mäntyniemen studiossa ja kuvapankki Plugi Oy:ssä. Studiokuvaus ja kuvankäsittely tuntuivat hyvin mielenkiintoiselta, mutta toisaalta kuvajournalismi veti puoleensa. Media-assarin opintojen ollessa jo paketissa hankin itselleni vielä ylimääräisen harjoittelupaikan Savon Sanomilta ja sillä tiellä olen edelleen. Tällä hetkellä valokuvaajan työ on kuljettanut minut perheineni Varkauteen ja Warkauden lehden sijaisuuden päättyessä kesällä nähdään minne työ minut seuraavaksi kuljettaa.
Lehtikuvauksessa minua viehättää työn rytmi ja monipuolisuus. Aamulla töihin lähtiessä sitä miettii, että laittaako pilkkihaalarin vai kauluspaidan ja kravatin. Kuvaustilanteissa olen usein niin tilanteessa kiinni, että vasta keikan jälkeen autolle palatessa huomaan, miten farkut ovat polveen asti kurassa tai takin kyynärpäät ovat nurmesta vihreät. Tässä kohtaa lienee asiallista kiittää vaimoani toimivasta pyykkihuollosta. Yksikään päivä ei ole samanlainen ja joka päivä tapaa paljon uusia ihmisiä, joihin ei varmasti olisi tullut koskaan törmättyä. Jännittävää on myös päästä käymään kaikissa niissä paikoissa mihin kuvauskeikoilla pääsee ja kuvien kautta paljastaa myös lukijoille paikkoja, joita ei muuten pääse näkemään. Mieleeni tulee ihan sellainen uteliaisuus, mielenkiinto ja innostu, jota luulin vain pienten poikien pystyvän kokemaan.
Kuviini pyrin saamaan tilanteen tunnelman. Työtäni ohjaavana mottona olen pitänyt, jonkin kirjan kannesta mieleeni jääneet sanat ”Things as they are”. Olen luonteeltani joskus liiankin rehti ja tunnollinen. Sellaisen rehellisyyden olen pyrkinyt säilyttämään lehtikuvissanikin, että kuvaan sitä tilannetta sellaisena kun se on. Tilanteen tunnelman vangitseminen yhteen ruutuun on haastavaa, mutta usein olen saanut kuvistani kiitosta juuri sen tunnelman välittämisestä.
Töiden ulkopuolella kuvauskohteeni löytyy useimmiten luonnosta mutta tyttären syntymän jälkeen linssini on osoittanut viimeisen vuoden pelkästään pientä rinsessaani kohti. Tosin paperille niistä en ole ehtinyt tehdä puoliakaan.