MARRASKUUN KUVAAJA:
KAISA SIRÉN
Olen rovaniemeläinen valokuvaaja ja työkseni teen lehtikuvausta sekä lähinnä matkailuyrityksien markkinointimateriaalien kuvauksia. Toimialueeni on lähinnä Lapin lääni. Valokuvauksessa minua on aina kiehtonut mahdollisuus hetken vangitsemiseen ja asioiden sommitteluun. Koulun jälkeen oli selvää, että opinnot jatkuisivat visuaalisen maailman parissa. Opiskelin valokuvaajaksi Kanadan Torontossa, joka oli silloinen kotimaani. Ensimmäinen työni valokuvaajana Turun Sanomissa oli toiveiden täyttymys, sai uusia haasteita useita kertoja päivässä.
Lehtikuvaajan ammatti keskeytyi kun muutin Lappiin vuonna 1986 ja aloitin työskentelyn mieheni matkailuyrityksessä. Kun 15 vuoden ura siellä tuli täyteen oli aika palata takaisin kuvien pariin. Päätoimisena valokuvaajana olen ollut nyt 5 vuotta eikä mikään vois olla hauskempaa! Jokainen päivä on erilainen ja nautin freelancertyön epäsäännöllisyydestä sekä impulsiivisuudesta.
Kuvaustehtäväni nykyään ovat useimmiten henkilökuvauksia, mutta niissäkin hetken vangitseminen on tärkeää. Niinpä haluan kehittyä siinä nimen omaan tunnelman ja persoonan välittäjänä sekä valaisijana. Minulle on tärkeää tehdä sekä valokuvausta työnä asiakkaiden ehdoilla että taiteellisena ilmaisuna omilla ehdoillani. Siinä haluan viedä ilmaisua abstraktiin suuntaan ja sen tiimoilta olen myös pitänyt useita näyttelyitä. Valokuvauksen ohella yritän tehdä taiteellista ilmaisua myös maalauksen keinoin. Tämä työskentely keskittyy lähinnä kesäaikaan jolloin vapaata on enemmän.