Vuoden Lehtikuvat
2011

Tervetuloa mukaan Vuoden Lehtikuvat 2011 – kilpailuun!

Suomen Lehtikuvaajat ry järjestää Vuoden Lehtikuvat 2011 -kilpailun kahdeksassa kategoriassa: Vuoden Lehtikuvaaja, Vuoden Henkilökuva, Vuoden Uutiskuva, Vuoden Urheilukuva, Vuoden Kotimaan Reportaasi, Vuoden Ulkomaan Reportaasi, Vuoden Kuvaessee ja Vuoden Multimedia. Lisäksi kaikkien kilpailuun osallistuvien kuvien joukosta valitaan Vuoden Lehtikuva 2011.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana oleva Vuoden Multimedia -kategoria korvaa aiemmin kilpailussa mukana olleen Vuoden Oivallus -kategorian. Myös Fotofinlandia-kategoria jää pois johtuen Fotofinlandia-kisan muuttuneista säännöistä.

Vuoden Lehtikuvat 2011 -kilpailun voittajille maksetaan verovapaat rahapalkinnot seuraavasti:

Ohjeet

Kilpailun osallistumismaksu on 45 euroa. Maksun tulee olla suoritettuna 9.1.2012 mennessä yhdistyksen tilille FI31 2142 1800 0278 67 (Swift/Bic: NDEAFIHH). HUOM muista käyttää maksamiseen sähköpostitse 12.12.2011 saamaasi henkilökohtaista viitettäsi! Liitä maksusta myös tosite kilpailukuvien mukaan PDF tai JPG-muodossa. Nimeä tosite omalla nimelläsi, etunimi_sukunimi.pdf. Jos jostain syystä et saa kuittia liitettyä, lähetä kirjallinen selite tästä kuvien mukana. Osallistumismaksuja ei palauteta. Kaikki kilpailun osallistujat voivat noutaa Vuoden Lehtikuvat 2011 -kirjan kilpailun julkistamistilaisuudesta maksutta, tai valtuuttaa kollegan noutamaan heidän kappaleensa.

Kilpailukuvien tulee olla perillä 9.1.2012 klo 23:59 mennessä. Kuvat lähetetään sähköisesti Lehtikuvaajat ry:n serverille osoitteessa http://www.suomenlehtikuvaajat.fi/vlk2011/index.html . Kuvat pakataan zip-kansioihin kilpailusarjoittain. Kuvia ei voi lähettää postitse, vain serverille lähetetyt kuvat osallistuvat kilpailuun. Multimediaa ei lähetetä tiedostoina, vaan linkki kokonaisuuteen ilmoitetaan erillisellä Multimedia-kategorian ilmoittautumislomakkeella. Multimedia-kategoriasta lisää sääntöjen lopussa.

Varaathan riittävästi aikaa kuvien latautumiseen serverille. Kuvien latauksen tulee olla kokonaan valmis viimeistään klo 23:59. Latausaika riippuu kuviesi määrästä ja nettiyhteytesi tehosta. Yhden megatavun yhteydellä aikaa menee arviolta 30-50minuuttia. Kuvien lataus alkaa vasta, kun olet painanut lähetä-nappia.

Kilpailun tulokset julkistetaan Helsingissä maalis-huhtikuussa 2012, tarkka päivämäärä selviää pian!

Jokaisen kilpailuun osallistuvan kuvaajan tulee

  1. hyväksyä kilpailun säännöt
  2. täyttää lomakkeen henkilötiedot huolellisesti
  3. nimetä kuvat ja zip-tiedostot säännöissä mainitulla tavalla
  4. muistaa täyttää kuvien fileinfot kuvateksteineen tarkasti ja ohjeiden mukaisesti.

Työryhmällä ja tuomaristolla on oikeus jättää kuvat pois kilpailusta, mikäli nämä kohdat eivät täyty.

Onnea kisaan!

Kysymyksiin vastaavat:
Irmeli Huhtala, irmeli.huhtala@redrock.fi, 050-4127579
Anne Vatén, info@suomenlehtikuvaajat.fi, 040-7701261

Lataa kilpailun sääntötiedosto (PDF)

Lataa multimedia-kategorian ilmoittautumislomake (PDF)

Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2012 klo 23:59!

weeks
0
0
päivää
0
0
tuntia
0
0
minuuttia
0
0
sekuntia
0
0

Osallistumiskaavake

  • 1. Yhteystiedot
  • 2. Kilpailun säännöt
  • 3. Multimedia-kategoria
  • 4. Tiedostojen lähettäminen
  • 5. Yhteenveto

Yhteystiedot


  • Seuraavat tiedot ilmoitetaan voittajien osalta kilpailun tulosten julkistamisen yhteydessä

Kilpailun säännöt

Lataa ja lue kilpailun säännöt (PDF)

Multimedia-kategoria

Haluan osallistua vuoden multimediakategoriaan:

KYLLÄEI KIITOS

Tiedostojen lähettäminen

Pakkaa jokainen sarja omaksi zip-tiedostokseen. Nimeä zip-tiedostot omalla nimelläsi ilman erikoismerkkejä tai ääkkösiä: etunimi_sukunimi_sarjalyhenne. Esimerkiksi Svén Åbörgä nimeäisi zip-tiedostonsa seuraavasti: sven_aborga_UUT.zip.

Valitse zip-tiedostot sekä maksukuitti-tiedosto koneeltasi latausjonoon klikkaamalla alla olevaa Selaa-nappia. Huom. voit valita useamman tiedoston samalla kertaa pitämällä pohjassa shift-näppäintä. Kun kaikki tiedostot näkyvät oikein tiedostojonossa, klikkaa kerran Lähetä nappia. Voit poistaa tiedostoja jonosta klikkaamalla tiedoston ruksi-ikonista.

Tiedostojono


Lähetä

Kiitos osallistumisestasi. Onnea kilpailuun.

Alla näet yhteenvedon osallistumiskaavakkeen tiedoistasi.